... tässä tulee ensimmäinen merkintä blogiini. Hih hei!
Mielessä on jo kauan lepattanut heiveröinen ajatus blogistiksi ryhtymisestä, mutta itsetuntemus on estänyt: laiskuus ja saamattomuus yhdistettynä tekstin kiivaaseen tiivistämishaluun. Arvatkaa, kuinka monta päiväkirjaa on saanut vain sen ensimmäisen merkinnän: Tänään ei satanut.
Parempi onni tällä kertaa, eikö? To Infinity and Beyond! -Buzz Lightyear
Blogini tulee (kai) ensisijaisesti kiertymään lankojen ja puikkojen ympärille, mutta kirjallisuus ja muu kulttuuri on myös esillä koko ajan. Toivoisin, että kommentoisitte ja vinkkaisitte uusia mielenkiintoisia teoksia ja esitätte mielipiteitänne ihan kaikista jutuista kulttuurin (eli kaiken) suhteen, mitä nyt mieleenne pilkahtaa.
Neulomuksista yritän kiltisti ottaa kuvia, vaikka kuvaustaitoni ovat hieman kyseenalaiset. Käsitöitä on aina muutama tekeillä samaan aikaan ja niin on myös kirjoja luettavana, joten raporttia niistä tulee nähtäväksi.
Heippa ensikertaan! Lopuksi helmikuun mietelause:
Järki on nimittäin siinä, ettei ole mitään järkeä siinä, että tulee hulluksi, kun yrittää olla tulematta hulluksi. Sitä voi yhtä hyvin antaa periksi ja säästää järkeään.
-Douglas Adams
Tervetuloa bloggaamisen maailmaan! :)
VastaaPoistaSiit se sitten lähtee :)
VastaaPoistaLokoisaa hiihtolomaa!!!